Miksi kouluttautuminen on tärkeää aikuisenakin? Lue 3 tärkeintä syytä

Jatkuva oppiminen on tärkeää monelta eri kannalta. Jos ihminen ei kehitä ja haasta itseään jatkuvasti, voi seurauksena olla tylsistyminen, kehityksen jalkoihin jääminen ja pahimmillaan jopa elämän kokonaan uusiksi meneminen esimerkiksi työttömyyden myötä. Uusista taidoista ei ole koskaan haittaa ja ikinä ei voi tietää, miten esimerkiksi kirjanpidon taidoista voi olla hyötyä tehtävässä kuin tehtävässä. Lue tästä kolme tärkeintä syytä, miksi aikuisena kouluttautuminen on hyvä idea!

1. Pidät itsesi kiinnostavana työnantajien silmissä

Koska viimeisten vuosien, ja pian vuosikymmenten, aikana työelämässä on tapahtunut valtavasti uudistuksia ja muutoksia digitalisaation myötä, on omaa taitotasoa hyvä ylläpitää. Hyvät taidot esimerkiksi tietokoneiden ja ohjelmien kanssa edesauttavat sitä, että urasi jatkuu ja saatat päästä jopa paremmille paikoille työelämässä kuin olisit koskaan osannut ajatella.

Jos sinulla löytyy ajantasainen osaaminen, alasta riippuen, pidät itsesi kiinnostavana työntekijänä niin nykyisen työnantajan kuin mahdollisten uusien työnantajien silmissä. Aikuisille on olemassa monia erilaisia aikuisille tarkoitettuja koulutuskeskuksia, joiden kurssitarjonta on laaja. Monella alalla tulee jatkuvasti uusia innovaatioita, joista osa saattaa mullistaa työnteon alalla kertaheitolla, joten on hyvä olla perillä muutoksista ja uudistuksista.

2. Saat itse voimavaroja, kun opit uutta

Jos rakastat työtäsi tai alaa jolla olet, miksi et opettelisi uutta ja syventäisi tietotasoasi omassa työssäsi? Uuden oppiminen tuntuu hyvältä ja pitää mielen virkeänä sekä inspiroi uudella tavalla. Etenkin jos olet yksityisyrittäjä, esimerkiksi kampaaja tai parturi, on uuden opettelemisesta paljonkin hyötyä.

Kun olet oppinut uutta ja pääset hyödyntämään uusia taitoja työssäsi, saat siitä paljon mielihyvää itsellesi. Parhaimmillaan uuden oppiminen ja kehittyminen inspiroivat sinua niin, että heräät aamulla malttamattomana ja toivot pääseväsi jo töihin!

3. Erottautuminen alan muista toimijoista

Erottautuminen on hyvin tärkeää markkinointimielessä. Oli kyseessä sitten yksityisyritys tai iso pörssiyritys, kilpailijoista on erotuttava keinolla millä hyvänsä. Henkilökohtaisella tasolla lisäkouluttautuminen on erityisen tärkeää, jos haluaa erottautua kilpailijoista. Oli sitten kyse erikoisesta hierontamuodosta tai taidokkaasta tavasta maalata tauluja, asiakkaita alkaa varmasti virrata lisää, kun houkutuskeinona on uusi taito tehdä vanhaa työtä!